Kartta

KY:n toiminta kartalla
  • Jaa sivu kaverisi kanssa

    Facebook

  • Palvelut

    Kartat ja ilmakuvat

    Google Maps
    Flash Earth
    Eniro
    Fonecta 02.fi

    Reittioppaat

    Reittiopas
    Kevyt liikenne
    Matka.fi

  • Ohjelmat

    Google Earth
    Marble
  • Kartat

    KY:n opiskelija-asunnot
    KY:n edut ja alennukset
    HSE
    Opiskelijaruokalat

  • Reittipalvelu
    Mistä:
    Mihin:
  • Tekijä

    Aku-Ville Lehtimäki


    LinkedIn-profiili

Taustatoimia

Viimeisimmästä blogikirjoituksesta on aikaa yli kuukausi. Osaksi tämä johtuu siitä, että minulla on ollut kiireinen kesä, mutta toisaalta palvelun kehityksen eteen on tehty taustatoimia. Eli ehkäpä saamme kohtapuoliin uusia ja parempia karttoja lisäpalveluineen, joiden ylläpito on entista vaivattomampaa. Ja vanhat kartatkin parantunevat siinä samalla. Minulle myös tehtiin karttatilaus yli kuukausi sitten, jota en ole unohtanut, vaan jonka toteuttamiseen en halua ryhtyä ennen parempia työkaluja. Myös KYWebin alhaalla olo on viivästyttänyt testailuja aavistuksen verran. Joka tapauksessa palveluun tullee lisää sisältöä piakkoin.

-aku

Ihan kaikki opiskelijaruokalat

No nyt on sitten ihan kaikki Suomen opiskelijaruokalat listattuna tuolla oikealla olevan linkin takana. Google Maps on siitä ikävä palvelu, että karttamerkkien lataaminen sinne on haastavaa, eikä tuollaista määrää paikkoja naksuttele tuonne kukaan manuaalisesti. Puutteina tuossa kartassa on mm. se, että skandinaaviset merkit (å, ä, ö) puuttuvat ja merkkien selityksissä ei ole lisäpalveluja jne. Nämä korjaantunevat tulevaisuudessa. Myös linkki on vaihtunut, eli jos merkkasit vanhan opiskelijaruokalakartan, niin sinun pitää bookmarkata tämä uudestaan. Toivottavasti tämä kartta palvelee tarkoitustaan ja aiheuttaa kilpailua eri ruokaloiden välillä. Kilpailu onkin tarpeen, sillä lounaiden hinnat ovat iloisesti nousussa: http://www.unicafe.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=24&Itemid=31

Joo-o
-aku

Kaikki Suomen Sodexhon opiskelijaruokalat

Opiskelijaruokalakarttaa on täydennetty kaikilla Suomen Sodexhon opiskelijaruokaloilla. Tiedot ruokaloista ovat peräisin täältä: http://www.sodexo.fi/fi-fi/ravintolat/hakutulos.aspx?city=0&resources=2 Minulla ei ole mitään käsitystä, että saako esim. Helsinki Business Collegesta korkeakouluopiskelijat ruokaa opiskelijahintaan, kun kyseessä on kuitenkin toisen asteen oppilaitos. Jos joku tietää tai löytää jonkin virheen näistä, niin kertokaapa.

Eräs toinen mielenkiintoinen pointti on se, että Googlen kartta näyttää olevan osittain vanha. Esim. Sirkkalantietä ei löydy Joensuusta, vaan paikalla on pelkkää tyhjää (jonkinlainen ratapiha tms.) - Enirosta löytyi kyllä.

Näistä elämää suuremmistakin ongelmista huolimatta kartta on nyt täydempi. :|

-aku

Fazer Amica pääkaupunkiseudulla, tekijän yhteystiedot yms.

Nakkelin tuossa sitten Fazer Amican pääkaupunkiseudun pisteet kartalle. Kaikki opiskelijaruokalat ympäri Suomea on tarkoitus lisätä tuolle kartalle (ja ylläpitääkin koko settiä), mutta mietin vielä, että miten teen sen fiksuiten. Kartan pisteissä ei myöskään ole esim. linkkejä YTV:n reittipalveluihin, mutta nekin tulevat sinne aikanaan.

Oikealle lisäsin oman sähköpostiosoitteeni, mutta muuten leiska on ihan hirveä vieläkin.

Uusia karttoja on muutenkin suunnitteilla samoin kuin parannuksia vanhoihin karttoihin.

-aku

Opi tuntemaan HSE

HSE:n rakennukset on nyt listattuna omalle kartalleen. Kuvakkeet ovat tylsia peruskuvakkeita ja mm. päärakennuksessa toimivia yksiköitä ei ole listattu ollenkaan eikä myöskään Arkun tai Chydiksen laitoksia. Tämän lisäksi Tallinnan pienyrityskeskus puuttuu kartalta, koska osoitetta “Mäealuse 4 B, 12618 Tallinn, Eesti” ei löytynyt kartasta. Venäjän haarakonttori kuitenkin löytyi pienen taistelun jälkeen.

Eiköhän tässä ole teille kuitenkin tarpeeksi juhannustekemistä puutteista huolimatta. Eli juhannus kulunee rattoisasti kartan tiirailun parissa.

Хорошо Иванов
-aku

Onko tarvetta “kaikki Suomen opiskelijaruokalat” -kartalle?

Tällanen juolahti mieleeni. Jos ihmiset liikkuvat paljon suurimpien kaupunkien välillä, niin tällainen ravintolaopas voisi olla ihan kiva. Tietäisi, että mistä saa halpaa ruokaa Turussa, jos eksyy sinne päin vaikkapa ryyppyreissulle. Mitä ootte mieltä? Kannattaako vai toteutanko itseäni jotenkin muuten?

-aku

Leiska on edelleen ruma, vaikka nyt on jo maanantai

Hyvää alkanutta vuorokautta,

Leiska on vieläkin ruma. Kuvakkeiden selitetekstit oikealla menee miten sattuu ja sivuston otsikkopalkkikin on edelleen vasta puolivalmis.

KY:n opiskelija-asuntojen reittiopaskohtaa päivitin siten, että nyt voi katsella ja ihmetellä, että miten kohteeseen pääsee ja miten sieltä pääsee pois. Google itsessään tarjoaa ajo-ohjeet autolla ja YTV reitit sekä julkisilla että pyörällä. Siitä vaan optimoimaan reittiä koulun, duunin, tyttö- tai poikaystävän sekä asuntokohteen välillä. Kivaa, eiks jeh?

-aku

KY:n edut ja alennukset

Iltaa,

Päätin tässä lauantai-illan päätteeksi listata KY:n edut ja alennukset omalle kartalleen osoitteesta: http://kyweb.org/tietoa/Edut_ja_alennukset

Homma oli suhteellisen helppo ja vaivaton: rutiniinomaista copypastaa. Hommaa kuitenkin hankaloitti melkoisesti se, että Liikunta- ja hyvinvointivaliokunta (LIHY) ei ole ollenkaan merkinnyt ylläolevan osoitteen takana olevaana wikiin liikuntapaikkojen katuosoitteita tai linkkejä kotisivuille. Sen verran täytyy LIHY:lle antaa nyt pyyhkeitä, että kynnys alkaa soittelemaan tai edes googlailemaan em. lafkojen perään voi olla peruskuntalaisella suhteellisen korkea. Muuten LIHY:n tytöt ja pojat ovat hankkineet hyvän setin erilaisia liikuntapaikkoja, joihin kuntalaiset pääsevät liikkumaan halvemmalla.* Suurin osa liikuntapaikoista on merkitty karttaan jalkapalloilijakuvakkeella, kun Google ei tarjoa mitään kovin spesifejä liikuntakuvakkeita. Turun Motivukset lisäsin karttaan omasta päästäni, sillä niissä käy sama kortti kuin Helsingin toimipisteissäkin ja käsittääkseni heidän tietojärjestelmänsä ei erottele kuntalaisia ja muita asiakkaita, vaan alennus annetaan oston yhteydessä. Turun toimipisteissä tuskin on kuultu KY:n järjestelystä, joten en usko, että sieltä saa kuitenkaan ostettua alennushintaan. Helsingin Stockmann on hieman kysymysmerkki koko alennusasiassa, joten jätin sen pois ja selvittänen myöhemmin, että toimivatko nuo alennukset miten siellä.

Seuraavaksi syyttävä sormi osoittaa yrityssuhdetyöryhmää eli viimekädessä itseeni: KY-Wikissä oli toukokuun lopussa vanhentuneita alennuksia. Niitä ei luonnollisestikaan ole listattuna kartalla.

Nauttikaa tästäkin kartasta ja hyvää yötä.

-aku

*Liikuntasubventiot hankkii ja päivittää Wikiin liikunta- ja kerhosihteeri eikä LIHY

Eri kartat lienee paras ratkaisu kuitenkin

Huomenta,

Heräsin noin puolitoista tuntia sitten. Kiitokset vaan Actille ilmaisesta drinkkilipusta ja sisäänpääsystä Luxiin. Oli jopa ihan hauskaa. Tulipa vaan mieleeni, että palvelutasoa parantaakseni KY:n toiminta kannattanee jakaa eri karttoihin. Ensimmäisenä pyöräytin “KY:n opiskelija-asunnot” -nimisen kartan, josta (yllätys, yllätys) löytyvät KY:n opiskelija-asuntojen sijainnit. Google Maps on siitä hieno palvelu, että noiden paikkamerkintöjen selityksiin saa vaikka mitä linkkejä. Tämä mahdollistaa sen, että jos on menossa vaikkapa juomaan kaljaa Kylterinrannan kerhohuoneeseen, niin ei tarvitse selvittää ensiksi osoitetta, sitten miten sinne pääsee jne. Toimiiko tämä sitten käytännössä? Ei mitään käsitystä, mutta tällä tavalla saa palveluja paketoitua aika kivasti.

Että tällasta.

Hyvää lauantainjatkoa kaikille teille sadoille ja tuhansille, jotka luette tätä.
-aku

PS. Teknisenä detaljina mainittakoon, että poistin aluemerkinnät talojen päältä. Ratkaisu oli vähän kömpelö.

KY:n maantieteellisestä perspektiivistä

Heipä hei vaan kaikille!

Löysin joitakin päiviä sitten Google Maps -palvelusta mahdollisuuden luoda karttoja omilla merkinnöillä (jippii). Tulin sitten miettineeksi, että KY toimii maantieteellisestä näkökulmasta hyvin laajastikin: KY-Talo ja HSE sekä opiskelija-asunnot ympäri Helsinkiä. Tämän lisäksi KY:llä on kehitysyhteistyöprojekti Brasiliassa ja onhan sitä joskus käyty laivalla ihan Englannissakin asti (vähänks siistii). Joka tapauksessa ajattelin nyt kokeilla, että mitä kaikkea kivaa tuolla karttapalvelulla voi saada aikaan: Voisiko esimerkiksi tietoisuus KY:n toiminnasta levitä paremmin tällaisesta perspektiivistä?

Kartta on tällä hetkellä vain minun muokattavissani. Mikäli kiinnostusta ilmenee, voin avata sen kaikkien muokattavaksi. Tällä hetkellä kartalla on KY-Talo, HSE:n rakennukset ja Kylterinranta. Olen käyttänyt alueenrajaustyökalua talojen rajaamiseen, mutten tiedä, onko se loppupeleissä hyvä idea. Selatkaa, kommentoikaa ja antakaa ideoita.

-aku

aku-ville(punkt)lehtimaki(ät)student(point)hse(dot)fi

PS. Deitti yhdistyy Portaali-palveluun, joten nyt ei tarvitse stressata siitä, että taasko Akun blogisivustojen lukumäärä kasvaa. :|

PPS. Kyllä, leiska on suorastaan kammottava, kun puhti loppui tuon taustakuvan editoinnin jälkeen. Ehkäpä laitan leiskan kuntoon viikonlopun aikana.



Architect: Petri Vilén | Interiors: Pasi Väänänen, Pia Ettala | Palaute